Maanantairiemua

 

”Tuo kaupasta vessapaperia ja astianpesuainetta”, hän kirjoittaa.

Taas. Miten voi olla, että vessapaperi on taas loppu? Kuka sitä syö?

”Ok”, vastaan, ja huokaisen. Yhtään ei kiinnostaisi mennä kello viiden ruuhkassa muiden ärtyneiden ja kiireisten työihmisten kanssa kauppaan. Vihaan ostoskärryjä, ruuhkaa maitohyllyllä ja pitkiä kassajonoja. Lähikauppa suljettiin viime vuonna, pakko mennä isompaan markettiin.

Sammutan autoni kaupan parkkipaikalle, hieman kauemmas sisäänkäynnistä, jotta parkkipaikalta lähteminen olisi helpompaa. Kauppaan kävellessäni jalkakäytävää koristaa maahan heitettyjen kasvomaskien sinikirjava matto. Tätäkö luonto tarkoitti, kun vakavalta virustaudilta piti suojautua?

Kaupan liukuovet nitisevät, ovat aina nitisseet. Iltapäivälehtien otsikot huutavat isoin kirjaimin maailman uutisia ja varoituksia. Ihmisten kasvoilta paistaa huoli, ahdistus ja nälkä. Kuljen kemikaaliosaston läpi. Sieltä pääsee nopeimmin ruokaosastolle. Kemikaaliosastolla on harvoin ruuhkaa.

Nappaan vessapaperipapetin ja astianpesuaineen mennessäni maitohyllylle. Muistelen, että maito oli ehkä lopussa. Jokin makea vanukaskin maistuisi. Ihmiset tönivät toisiaan kärryjen kanssa, anteeksi ei pyydetä, sanotaan vain ”oho”. Puikkelehdin leipäosastolle ja löydän nopeasti vaimoni suosikkileivän. Sen kun muistan ostaa, niin rauha on illalla maassa. Vielä karkkihyllyltä Fazeriina ja Daim, ja kassalle.

Puntaroin kassajonojen todennäköisestä nopeinta kassaa. Jono, jossa on monet täyteen ahdatut ostoskärryt, unohdan heti pois laskuista. Kotiin olisi päästävä nopeasti. Valitse harjoittelijakassan, koska hänen jononsa on lyhyin. Toivon, että hän muistaa lyödä kassaan kaikki elintarvikkeisiin oranssilla merkityt alennukset edessäni olevan naisen ostoskorista.

Kassalla asiat sujuvat jouhevasti. Maksan ostokset, en ota kuittia, nappaan ostokseni kainaloon ja riemuitse nopeasta kauppareissusta. Onkohan tämä uusi ennätys?

Autoon päästyäni laitan ostokset takapenkille, istun ratin taakse, kiinnitän turvavyön, huokaisen. Taas yksi maanantai on takana, enää 4 työpäivää viikonloppuun.

Puhelin piippaa.

”Ai niin, ja postissa olisi paketti odottamassa. Jos voisit hakea.”

Minähän haen.