Keltaiset korkokengät

Translator

 

Tunne nousee taas pintaan. Se tulee aina yllättäen aivan kuten ensimmäinen kahvihetki terassilla pitkän ja kylmän talven jälkeen. Hetkeä on ehkä odottanut, mutta yhtäkkiä se on siinä edessäsi. Tunnetta en tosin odota yhtä innolla kuin auringon lämpöä iholla. Se on muistutus siitä, että joku tuolla jossain uskoo edelleen minun epäonnistuneen täydellisesti. ”Mikset voi olla kuten siskosi?” hän kysyi. ”Töissä on käytävä, se on elämän peruspilari.” Totta, töissä on käytävä jotta saisi rahaa elääkseen, mutta elämä on silti oltava itseni näköistä. En ole yhtä kuin siskoni, en tee vastaantulevia valintoja niin kuin he ovat tehneet tai kuten he ehkä tekisivät. Olen oma yksilö ja päätän itse mitä valitsen ja minne menen.

Miksi mietin tätä nyt tässä postijonossa? Tunne tulee muistuttamaan epäonnistumisestani perheeni silmissä oudoissa tilanteissa.

Olen jonossa seuraavana ja astelen postin tiskille. Sanon saamani lähetystunnuksen, virkailija näpyttelee sen koneelle mitään sanomatta ja kävelee takanaan olevalle hyllylle. Hän valitsee sieltä epämääräisen, pakettia muistuttavan laatikkokyhäelmän, nostaa sen tiskille ja sanoo: ”Paketti on kuin tappelussa ollut.” Tuijotan pakettia. ”Niin näyttää”, vastaan ja nostan pakettini syliini. Kävelen tiskiltä pois kantaen joskus kasassa ollutta pahvikasaa, josta pilkottaa uudet, hienot, kirkkaan keltaiset korkokenkäni. Naurahdan. Paketti on kuin muistutus tunteestani, että vaikka ulkopuolelta saatat olla toisille ränsistynyt, sisältä olet jotain kaunista. Pakettini oli kuin tappelussa ollut, mutta vähitellen rakennan sen uudelleen. Asioilla on tapana järjestyä.